RSS-linkki
Kokousasiat:https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 01.09.2025/Pykälä 134
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Koirapuiston rakentaminen Liminkaan / Valtuustoaloite
KV 01.09.2025 § 134
501/00.05.01/2025
Limingan Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite:
Koirapuistot ovat tärkeitä kohtaamispaikkoja paitsi koirille myös ihmisille. Ne edistävät koirien liikuntaa, sosiaalistumista ja turvallista ulkoilua. Limingan kuntakeskuksen alueella on tällä hetkellä puute toimivasta koirapuistosta, sillä aiemmin käytössä ollut puisto on poistettu huonon kunnon vuoksi. Kyseiselle paikalle ei ole järkevää rakentaa uutta puistoa, koska alueelle on suunnitteilla muuta rakentamista.
Ehdotan, että Liminkaan rakennetaan uusi koirapuisto helposti saavutettavaan paikkaan, joka palvelisi laajasti alueen asukkaita. Sopiva sijainti olisi alue, jossa kunnalla on tällä hetkellä vain pieni maanläjitysalue Aapinahoon johtavan tien varrella (kartta liitteenä). Tältä alueelta olisi sujuva kulkuyhteys myös Ojanperänkankaan asuinalueelta alikulkutunnelin kautta. Tämä mahdollistaisi turvallisen ja lyhyen kävelymatkan ilman tarvetta autolle, ja kannustaisi liikkumaan kestävästi.
Tupoksen taajamassa on tällä hetkellä kaksi erinomaisessa kunnossa olevaa koirapuistoa, kun taas Limingan kyläkeskuksessa on vain yksi, tyydyttävässä kunnossa oleva puisto. Tarve uudelle koirapuistolle on selkeä. Kunnan ilmasto-ohjelman näkökulmasta ei ole perusteltua ohjata koiranomistajia ajamaan toiseen kyläkeskukseen ulkoiluttamaan koiria. Koirapuisto on palvelu, joka lisää arjen viihtyisyyttä, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia.
Koirapuiston valaistus voitaisiin toteuttaa kustannustehokkaasti hyödyntämällä alueen olemassa olevia katulamppuja, mikä mahdollistaisi puiston turvallisen käytön myös hämärän aikaan ilman merkittäviä lisärakentamiskustannuksia.
Uuden koirapuiston suunnittelussa tulisi huomioida vastuullisuus ja koirien lajityypilliset tarpeet myös silloin, kun alue on avoin eikä sisällä puita tai pensaita. Puuston ja istutusten perustaminen voi olla haastavaa suuren koiramäärän vuoksi, mutta virikkeellisyyttä voidaan silti toteuttaa kestävin keinoin:
- Luonnonmukaiset tutkimispaikat, kuten hajupöllit, kivikasat ja kaivuulaatikot
- Puunrungoista rakennetut kiipeily- ja tasapainoelementit
- Alkeellinen agility-rata tai esteitä, jotka sopivat kaikenikäisille ja -kokoisille koirille
- Eri kokoisille koirille omat aitaukset
- Penkit ja varjopaikat koiranomistajille, sekä mahdollisuuksien mukaan vesipiste
- Kierrätysmateriaaleja ja luonnonmateriaaleja hyödyntävä suunnittelu, joka tukee kunnan ilmastotavoitteita
Tällainen koirapuisto voi toimia mallina siitä, miten kuntapalvelut voivat olla yhtä aikaa eläinystävällisiä, yhteisöllisiä ja ilmasto-ohjelman mukaisia. Samalla se tuo selkeää arvoa sadoille talouksille, jotka sijoittuvat uuden puiston vaikutusalueelle kävelyetäisyydelle.
Pyydämme, että Limingan kunta ryhtyy toimenpiteisiin uuden koirapuiston suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi edellä kuvatulle alueelle.
Limingassa 1.9.2025
Limingan Kokoomuksen valtuustoryhmä
Minna Rautio, Juuso Raitio,Antti Nuutinen, Kristian Ruotsalainen, Lasse Laaninen
Päätös Aloite lähetetään kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |