RSS-linkki
Kokousasiat:https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 01.09.2025/Pykälä 136
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Polkupyöräparkki / Valtuustoaloite
KV 01.09.2025 § 136
577/00.05.01/2025
Teemu Sanaksenahon SDP valtuustoaloite:
Limingan joukkoliikennettä ollaan saatu parannettua uusilla linja-autovuoroilla. Olen pistänyt merkille, että yhä useammat Liminkalaiset ovat alkaneet käyttämään joukkoliikennettä. Tämä on todella hyvä asia.
Linja-autoon siirtymiseen kodista käytetään useasti polkupyöriä. Ongelmaksi näyttää muodostuneen se, että polkupyörille ei aina löydy paikkaa pysäkin läheisyydestä. Ihmiset joutuvat jättämään kulkuvälineensä, milloin mihinkin esimerkiksi kahlitsemaan sillankaiteeseen.
Voisimme yhdessä helpottaa ja kannustaa julkisen liikenteen käyttöön, tarjoamalla polkupyörän paikoitus paikkoja. Pyörille pitäisi olla osoitettu paikka ja lukitsemis- mahdollisuus. Tällainen polkupyörien paikoitus paikka tarvittaisiin ainakin Saunarannan- ja Tupoksentien risteykseen sekä Selkämaan- ja Tupoksentien risteykseen.
Limingassa 29.8.2025
Teemu Sanaksenaho
Päätös Aloite lähetetään kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |