Dynasty tietopalvelu Haku RSS Limingan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 10.11.2025/Pykälä 148


 

Valtuutettujen puheenvuorot, kysymykset ja aloitteet

 

KV 10.11.2025 § 148  

    

Tekninen johtaja Jaana Valjus vastaa SDP:n sekä Jukka Kemppaisen valtuustokysymyksiin ja Päivi Mäki Kaisa-Johanna Yli-Tokolan valtuustokysymykseen:

 

 SDP valtuustoryhmän valtuustokysymys

 

 Kirkonrannan alue on ollut menestys Limingalle. Alue on rakennettu täyteen ja viimeistelty todella nopeasti! Kirkonrannan vierestä virtaa Liminkajoki. Joessa ei kesäaikaan tahdo kuitenkaan olla vettä, vaikka olemme myyntivaiheessa sanoneet, että tontit ovat jokivarsi tontteja.

 

 Onko kunnassa selvitetty, onko mahdollista rakentaa maltillista pohjapatoa kirkonrannan alueen meren puolelle? Ja minkä suuruinen kustannus tästä tulisi? Tämän kaavan laajenemissuunta on joen toiselle puolelle. Pohjapato vaikuttaisi myös näiden tonttien markkinoitavuuteen tulevaisuudessa. Pohjapadon rakentamisen mahdollisuudet ja hinta-arvio tulisi selvittää. Onko esimerkiksi tällaisen pohjapadon rakentamiseen mahdollista hyödyntää Hailuodon pengertieltä pois ajettavaa mursketta.

 

 Valtuustokysymys / Kaisa-Johanna Yli-Tokola, SDP

  

Tupoksessa Vilskeen moduulirakennus on ollut käytössämme vuodesta 2021 alkaen. Vilskeen rakennus on saanut paljon kiitosta. Tilat ovat olleet riittävät ja toimivat. Tuposl aiset 1.-2.-luokkalaiset oppilaat siirtyvät vuoden vaihteessa Taikatalolle. On kuitenkin herännyt huoli siitä, miten 1- ja 2 luokkalaiset mahtuvat noihin tiloihin. Esikoululaisia on ollut kerrallaan yksi vuosiluokka, mutta nyt kaksi vuosiluokkaa, 1- ja 2 luokkalaiset, siirtyvät Taikatalolle. Lisäksi Taikatalon piha-alue on varsin pieni, eikä siellä ole mahdollista pelata esimerkiksi jalkapalloa tai harrastaa muita liikunnallisia välituntileikkejä suuremmalla ryhmällä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) liikuntasuositusten mukaan kouluikäisten lasten ja nuorten (7-18-vuotiaiden) tulisi liikkua monipuolisesti, ikätasolle sopivalla tavalla vähintään 1-2 tuntia päivässä. Erityisesti alakouluikäisillä fyysinen kasvu ja kehitys ovat jatkuvia, ja motoristen taitojen kehittyminen edellyttää runsaasti toistoja ja monipuolisia liikkumismahdollisuuksia.

 

  • Onko kunta arvioinut Taikatalon tilojen ja pihan riittävyyttä ja soveltuvuutta 1.-2.-luokkalaisten tarpeisiin?

 

  • Millä tavoin kunta aikoo varmistaa, että Taikatalolla opiskelevilla lapsilla on riittävät ja virikkeelliset mahdollisuudet liikkua koulupäivän aikana, myös välitunneilla?

 

  • Onko kunta harkinnut muiden ratkaisujen hyödyntämistä Taikatalon tilojen ja pihan pienuuden kompensoimiseksi, mikäli tilat ja piha-alue eivät ole riittävät?

 

 Valtuustokysymys / Jukka Kemppainen

 

Liminka haluaa kasvaa, kuten monet muutkin Oulun lähialueen kunnat. Kilpailu uusista asukkaista on siis kova kaikkialla. Uusia asukkaita varten on kaavoitettu alueita ja vapaita tontteja on paljon tarjolla.

 

Tonttien pitäisi olla uusia tulokkaita kiinnostavia. Se, että kunnallistekniikka on hoidettu, on tietenkin avainasemassa. Tämä on hoidettu.

 

Tonttien pitkä myyntiaika kuitenkin näkyy noilla tonteilla. Esimerkiksi Kotirannan alueella kasvaa myymättömillä tonteilla jo kolmemetrinen pajukko. Kävin viime viikolla ajelemassa Kotirannan alueella ja olihan nämä tontit aika pusikkoa, eivätkä kyllä yhtään houkuttelisi rakentamaan.

 

Kysymys kuuluu: Aikooko kunta mitenkään raivata näillä myymättömiä tontteja esimerkiksi murskaimella ja parantaa näiden houkuttelevuutta?

 

Uskoisin, että tämä hoituisi hyvin kustannustehokkaasti. Näin saataisiin helpommin tontteja kaupan.

  

 

Päätös Tekninen johtaja Jaana Valjus vastasi SDP:n sekä Jukka Kemppaisen valtuustokysymyksiin ja Päivi Mäki Kaisa-Johanna Yli-Tokolan valtuustokysymykseen.

Nantte Pennanen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 19.15. Kunnanvaltuusto valitsi yksimielisesti pöytäkirjantarkastajaksi loppukokouksen ajalle Juuso Huovisen.

Kokoomuksen valtuustoryhmä jätti valtuustoaloitteen Kuntoportaat ja ulkokuntosali Pappilanpellon meluvallille.

Keskustan valtuustoryhmä jätti valtuustokysymyksen:

Limingan keskustan alue on noussut Oulun seudun viihtyisimpien ja yhteisöllisimpien paikkojen joukkoon. Erityisesti jouluteemasta on muodostunut Limingalle oma, tunnistettava kokonaisuus, jota kuntalaiset ja yrittäjät ovat vahvistaneet. Wanhan Ajan Joulu -tapahtuma, joulun avaus ja Liminganraitin jouluvalot luovat kunnasta lämpimän ja kutsuvan kuvan.

Uutena ilmiönä on myös yrittäjien rakentama Vanhan Meijerin alueen jouluikkuna, joka rikastuttaa kokonaisuutta entisestään.

Keskeinen osa tätä kokonaisuutta on Liminganraitti, joka toimii visuaalisena ja toiminnallisena pääväylänä keskustan ytimeen. Raitin varrella kulkevat joulunavauksen, Meijerialueen ja Wanhan Ajan Joulun kävijät.

Raitin jouluvalaistus on saanut kiitosta tunnelmallisuudestaan, mutta samalla tien kunto on herättänyt jatkuvaa keskustelua paikallisten, päättäjien ja median keskuudessa.

Tien pinnassa on pahenevia kulumia, kuoppia ja epätasaisia kiveyksiä, jotka heikentävät liikenneturvallisuutta ja esteettömyyttä sekä voivat aiheuttaa riskejä matalapohjaisille sähköautoille. Tällä hetkellä Liminganraitti on valtion ylläpitämä maantie, joten kunnalla on rajalliset mahdollisuudet suoriin korjauksiin.

ELY-keskuksella on kuitenkin valmiina päällystämis- ja kiveyssuunnitelma, jolle rahoitusta odotetaan loppuvuodelle.

Koska Liminganraitti on tulevaisuudessa tarkoitus siirtää kunnan ylläpidettäväksi kaduksi, on tärkeää, että kunta seuraa ja tukee ELY-keskuksen suunnitelmien etenemistä sekä varautuu tulevaan ylläpitovastuuseen.

Kysymys
Miten Limingan kunta voi edistää Liminganraitin kunnostuksen aikataulua ja toteutumista yhteistyössä ja vuoropuhelussa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa, ilman että kunta osallistuu vielä tässä vaiheessa kustannuksiin?

Voisiko kunta:
1. Selvittää aikataulun, jonka mukaan ELY-keskus laatii alueen päällysteohjelmat,
2. Käynnistää yhteisen neuvottelun ELY-keskuksen kanssa, jotta Liminganraitin parannushanke sisällytettäisiin tulevan vuoden päällystysohjelmaan, sekä
3. Valmistella tulevaa vastuuta siten, että valaistuksen, istutusten ja kevyen liikenteen väylien tarpeelliset parannukset voidaan toteuttaa Liminganraitin kunnostuksen yhteydessä?

Kunnanjohtaja Pekka Rajala vastasi Keskustan valtuustoryhmän valtuustokysymykseen.

Teemu Sanaksenaho jätti valtuustoaloitteet Hidaste Kesärannantielle ja Suojatien valo Kesärannan ylittävälle pyörätielle.

SDP:n valtuustoryhmä jätti valtuustoaloitteen Limingan vuokra-asuntotilanteen parantamiseksi.