RSS-linkki
Kokousasiat:https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Liikelaitosten johtokunta
Esityslista 09.12.2025/Asianro 9
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Polkupyöräparkki / Valtuustoaloite
KV 01.09.2025 § 136
Teemu Sanaksenahon SDP valtuustoaloite:
Limingan joukkoliikennettä ollaan saatu parannettua uusilla linja-autovuoroilla. Olen pistänyt merkille, että yhä useammat Liminkalaiset ovat alkaneet käyttämään joukkoliikennettä. Tämä on todella hyvä asia.
Linja-autoon siirtymiseen kodista käytetään useasti polkupyöriä. Ongelmaksi näyttää muodostuneen se, että polkupyörille ei aina löydy paikkaa pysäkin läheisyydestä. Ihmiset joutuvat jättämään kulkuvälineensä, milloin mihinkin esimerkiksi kahlitsemaan sillankaiteeseen.
Voisimme yhdessä helpottaa ja kannustaa julkisen liikenteen käyttöön, tarjoamalla polkupyörän paikoitus paikkoja. Pyörille pitäisi olla osoitettu paikka ja lukitsemis- mahdollisuus. Tällainen polkupyörien paikoitus paikka tarvittaisiin ainakin Saunarannan- ja Tupoksentien risteykseen sekä Selkämaan- ja Tupoksentien risteykseen.
Limingassa 29.8.2025
Teemu Sanaksenaho
Päätös Aloite lähetetään kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.
LL 09.12.2025
577/00.05.01/2025
Valmistelija Liikelaitosjohtaja kunnallistekniikka liikelaitos Marja-Riitta Vavuli-Kiviniemi, p. 044 497 3685, marja-riitta.vavuli-kiviniemi@ liminka.fi
Limingan kuntastrategiaan on kirjattu kävelyn ja pyöräilyn sekä joukkoliikenteen lisäämiseksi Liminkaan kehitetään uusia matkaketjuja ja eri kulkumuotojen yhteiskäyttöä. Limingan kävelyn ja pyöräilyn edistäisohjelmassa on laadittu toimenpideohjelma, jossa on esitetty pyöräpysäköinnin kehittäminen yhdeksi toimenpiteeksi.
Liityntäpyöräpysäköinnin tarve Saunarannantien ja Tupoksentien risteyksessä on tunnistettu ja asia on nostettu esille Elyn liikenneturvallisuuden työryhmässä. Tämä pyöräpaikoituksen tarve on toimenpiteenä ja luokiteltu kiirellisyysluokkaan 3. Toimenpiteet löytyvät Louhi-karttapalvelusta https://popely.sitowise.com/. Kiireellisyysloukka 3:ssa .
Mikäli pyöräpaikoituksen rakentamista Saunarannantien ja Tupoksentien risteykseen halutaan edistää nopeammalla aikataululla se on mahdollista toteuttaa kunnan toimesta Saunarannantiellä olevalle kunnan omistamalle puistomuuntamon alueelle.
Selkämaantien ja Tupoksentien ovat Elyn teitä (Suomen väylät) ja alueen välittömässä läheisyydessä olevat kunnan maat ovat aktiivisessa vuokrauskäytössä. Selkämaantien ja Tupoksentien alueen pyöräpaikoituksen tarve ei ole noussut esille liikenneturvallisuus-toimenpiteissä.
Pyörätelineiden hankinta Saunarannantien puistomuuntamon alueelle voidaan toteuttaa kohteelle vuoden 2026 aikana. Hankinta voidaan rahoittaa kunnallistekniikan investoinneista katujen, siltojen ja valaistuksen peruskorjausohjelmasta, jossa on varauduttu pieniin liikenneturvallisuutta parantaviin järjestelyihin.
Esittelijä Liikelaitosjohtaja kunnallistekniikka liikelaitos Vavuli-Kiviniemi Marja-Riitta
Päätösehdotus Liikelaitosten johtokunta antaa vastauksen valtuustoaloitteeseen ja lähettää käsiteltäväksi kunnanhallitukselle.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |