RSS-linkki
Kokousasiat:https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.02.2026/Pykälä 15
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Hidaste / Valtuustoaloite
KV 10.11.2025 § 152
Teemu Sanaksenahon valtuustoaloite
Tupoksessa on moporalli jatkunut koko kesän. Arkipäivänä nuorten mopoilut ajoittuvat jopa klo 02 asti yöllä. Mopoissa on niin isot äänet, että ne herättävät töissä käyvät ihmiset ja tuskin tuo mopoilu tekee tuohon aikaan hyvää koulussa käyville nuorillekaan.
Kävimme lauantaina paikan päällä tutustumassa tilanteeseen ja totesimme, että hidasteet on saatava. Kesärannantielle uimamontun kohdalle pysyvä hidaste ja lumettoman ajan hidaste pyörätien eteen. Sijainnit on kuvattuna liitteissä.
Kohtasimme myös sivuluisussa tulevan auton, joka pyyhkäisi pyörätien yli semmoisella vauhdilla että siinä henki on löyhässä jos kohdalleen sattuu.
10.11.2025
Teemu Sanaksenaho
Päätös Aloite lähetetään kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.
LL 09.12.2025 § 85
Valmistelija Yhdyskuntainsinööri Vesa Anttila, p. 050 527 8770, vesa.anttila@liminka.fi
Hidasteet voidaan toteuttaa valtuustoaloitteessa esitetyllä tavalla Kesärannan kadulle sekä kävelyn ja pyöräilyn väylälle vuoden 2026 aikana. Rakentaminen voidaan toteuttaa kunnallistekniikan investoinneista katujen, siltojen ja valaistuksen peruskorjausohjelmasta, jossa on varauduttu pieniin liikenneturvallisuutta parantaviin järjestelyihin.
Esittelijä Liikelaitosjohtaja kunnallistekniikka liikelaitos Vavuli-Kiviniemi Marja-Riitta
Päätösehdotus Liikelaitosten johtokunta antaa vastauksen valtuustoaloitteeseen ja lähettää käsiteltäväksi kunnanhallitukselle.
Päätös Liikelaitosten johtokunta päätti antaa selostusosassa olevan vastauksen valtuustoaloitteeseen ja lähettää käsiteltäväksi kunnanhallitukselle.
KH 02.02.2026 § 15
738/00.05.01/2025
Esittelijä Kunnanjohtaja Rajala Pekka
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy valtuustoaloitteeseen annetun vastauksen siten täydennettynä, että hidasteiden toteuttaminen huomioidaan osana kunnallistekniikan liikelaitoksen peruskorjausohjelman toteuttamista, mikäli määrärahat tämän mahdollistavat. Kunnanhallitus antaa vastauksen valtuustoaloitteseen edelleen valtuustolle tiedoksi.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |