RSS-linkki
Kokousasiat:https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.02.2026/Pykälä 33
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Lisämääräraha sivistyspalveluiden vuoden 2025 talousarvioon
KOLTK 10.02.2026 § 13
Valmistelija Vs. sivistysjohtaja Lucina Hänninen, p. 040 5260 852, lucina.hanninen@liminka.fi
Sivistystoimen vuoden 2025 talousarvio on ylittynyt 1,3 %. Näin ollen kasvun ja oppimisen lautakunta joutuu esittämään kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle lisämäärärahaa talousarvioon.
Talousarvion ylitykset koostuvat käytännössä henkilöstökuluista, jotka ovat ylittyneet yhteensä lähes 1,04 m€ eli 5,1 %. Henkilöstökulujen ylitystä on vuonna 2025 yhteensä 1 035 573 € (8,9 %) perusopetuksessa sekä 65 000 € (4,3 %) lukiossa. Varhaiskasvatuksen osalta henkilöstökulujen toteuma on 96,9 % ja toimintakate kokonaisuudessaan on alittunut 300 000 eurolla (97,2 %). Musiikkiopiston toimintakate on 103,1 % (-13 500 €), lukion toimintakate on 100,4 % (-12 500 €) ja perusopetuksen 103,7 % (-674 400 €).
Henkilöstökulujen ylitykseen on useita syitä. Osa suunnitelluista henkilöstökuluista on jäänyt suunnitteluvaiheessa kirjaamatta. Vuoden 2025 palkankorotuksiin ei myöskään ole riittävästi varauduttu.
Elokuussa 2025 toimeenpantu oppimisen tuen uudistus on aiheuttanut lisäkustannuksia, kun ryhmäkohtaisten tukimuotojen velvoittavuus ja minimimäärä on määritelty perusopetuslaissa. Tämä uudistus on huomioitu laskennallisesti peruspalveluiden valtionosuudessa. Ryhmäkohtaisen resursoinnin osuus on 0,122 vuosiviikkotuntia (vvt)/oppilas. Limingan perusopetuksen syksyn 2025 oppilasmäärällä resurssilisäys on 240 vuosiviikkotuntia, mikä tarkoittaa keskimäärin kolmen vuosiviikkotunnin lisäystä opetusryhmää kohti.
Alakoulun puolelle on tullut lisäksi äidinkieltä ja matematiikkaa yhteensä 2 vuosiviikkotuntia vuosiluokille 1-2 ja yksi vuosiviikkotunti 3. luokalle. Nämä tunnit tekevät kolmen peruskoulun osalta yhteensä 26 vuosiviikkotuntia.
Nämä perusopetuslain ja -asetuksen muutokset on huomioitu lukuvuoden 2025-2026 tuntikehyssuunnittelussa, mutta niitä ei ole pystytty ennakoimaan vuoden 2025 talousarvion suunnittelussa. Sivistys- ja hyvinvointilautakunta on kokouksessaan 27.05.2025 § 47 hyväksynyt perusopetuksen tuntikehyksen lukuvuodelle 2025-26. Tuntikehyspäätös on lisännyt uutta resurssitarvetta elo-joulukuun 2025 osalta vuoden 2025 talousarvioon.
Vaikka resurssi perusopetuksessa on lisääntynyt, on sivistystoimen henkilöstömäärä kokonaisuutena vähentynyt vuoteen 2024 verrattuna 7 henkilöllä.
Ylityksen tasoittamiseksi sivistystoimessa on onnistuttu säästämään aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden, avustusten sekä muiden toimintakulujen osalta. Myös varhaiskasvatuksen puolella kustannukset ovat toteutuneet alle talousarvion.
Tuloslaskelma (Ulk./Sis./Kesk.) | TP 2024 | TA 2025 | TOT 1-12/2025 | TOT-TA € 2025 | TOT% 2025 | Muutos % 2024-2025 |
TOIMINTATUOTOT | 1 220 477 | 973 799 | 1 436 265 | 462 467 | 147,5 % | 17,7 % |
Myyntituotot | 383 341 | 331 725 | 531 979 | 200 254 | 160,4 % | 38,8 % |
Maksutuotot | 461 248 | 418 400 | 512 137 | 93 737 | 122,4 % | 11,0 % |
Tuet ja avustukset | 297 785 | 211 050 | 309 947 | 98 897 | 146,9 % | 4,1 % |
Muut toimintatuotot | 78 103 | 12 624 | 82 202 | 69 578 | 651,2 % | 5,2 % |
TOIMINTAKULUT | -34 133 198 | -33 856 388 | -34 746 641 | -890 253 | 102,6 % | 1,8 % |
Henkilöstökulut | -20 673 562 | -20 334 423 | -21 375 870 | -1 041 447 | 105,1 % | 3,4 % |
Palvelujen ostot | -7 501 742 | -7 492 011 | -7 506 868 | -14 857 | 100,2 % | 0,1 % |
Aineet, tarvikkeet ja tavarat | -741 855 | -769 780 | -714 965 | 54 814 | 92,9 % | -3,6 % |
Avustukset | -622 811 | -655 000 | -618 153 | 36 847 | 94,4 % | -0,7 % |
Muut toimintakulut | -4 593 229 | -4 605 174 | -4 530 785 | 74 390 | 98,4 % | -1,4 % |
TOIMINTAKATE | -32 912 722 | -32 882 589 | -33 310 376 | -427 786 | 101,3 % | 1,2 % |
Sivistystoimen toimintakatteen lopullinen ylitys on 427 786 €, joka on noin 1,3 % sivistystoimen kokonaisbudjetista.
Esittelijä Sivistysjohtaja Hänninen Lucina
Päätösehdotus Kasvun ja oppimisen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että sivistyspalveluiden valtuustoon nähden sitova toimintakate muutetaan -32 882 589 eurosta -33 310 376 euroon.
Päätös Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että sivistyspalveluiden valtuustoon nähden sitova toimintakate muutetaan -32 882 589 eurosta -33 310 376 euroon.
KH 16.02.2026 § 33
373/02.02.00/2024
Esittelijä Hallintojohtaja Keltanen Päivi
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että sivistyspalveluiden valtuuston nähden sitova toimintakate muutetaan -32 882 589 eurosta -33 310 376 euroon.
Kokouskäsittely Vs. sivistysjohtaja Lucina Hänninen oli kokouksessa läsnä asiantuntijana klo 14.06-14.27 ja poistui kokouksesta ennen asiaa koskevaa päätöksentekoa.
Tuomas Ahola saapui kokoukseen klo 14.12.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |