RSS-linkki
Kokousasiat:https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.03.2026/Pykälä 26
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Huiskeen eteen lisättävistä pysäköintipaikoista / Valtuustoaloite
KV 09.03.2026 § 26
215/00.05.01/2026
Valtuustoaloite:
Huiske on merkittävä kuntalaisten yhteinen tila, jossa toimii useita yhdistyksiä ja jossa järjestetään monipuolista harrastus- ja tapahtumatoimintaa eri-ikäisille. Toiminnan sujuvuuden kannalta hyvin suunnitellut turvalliset ja riittävät pysäköintijärjestelyt ovat keskeisessä roolissa.
Huiskeen valmistumisesta lähtien rakennuksen edustalla on käytetty virallista tai epävirallista pysäköintialuetta kuudelle autolle. Kyseiset paikat ovat osoittautuneet tarpeellisiksi ja olleet aktiivisessa käytössä. Nykyiset pysäköintijärjestelyt eivät vastaa käyttäjien tarpeeseen.
Erityisesti perheiden arki on hankaloitunut. Vanhemmille, joilla on useampi lapsi, on haastavaa kulkea tien yli pienten lasten ja harrastusvälineiden kanssa. Tilanne heikentää turvallisuutta ja vaikeuttaa yhdistysten toimintaan osallistumista.
Edellä mainituista syistä esitämme, että kunta selvittää mahdollisimman nopeasti mahdollisuuden lisätä (6 kpl) virallisia pysäköintipaikkoja Huiskeen eteen tai sen välittömään läheisyyteen ilman tien ylitystä.
Näin sijoitettujen pysäköintipaikkojen järjestäminen tukisi yhdistystoimintaa, parantaisi turvallisuutta ja helpottaisi lapsiperheiden arkea.
Ahola Jarmo
Ahola Tuomas
Ala-Tokola Kaisa-Johanna
Ansamaa Arja
Auno Teija
Hannula Maria
Hintikka Tiina
Huovinen Juuso
Jacklin Pauli
Junes Jani
Juopperi Harri
Jääskeläinen Matti
Kemell Markku
Kojo Esa
Kotkaranta Saara
Kovaniemi Senja
Laaninen Lasse
Laukkanen Asko
Manninen Kati
Mutanen Maria-Liisa
Muyima Asta
Porkka Arja
Raitio Juuso
Ruotsalainen Kristian
Sanaksenaho Teemu
Sippala Marja
Vanhala Kalle
Väätäjä Ulla
Päätös Aloite lähetetään kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |