RSS-linkki
Kokousasiat:https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.03.2026/Pykälä 48
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Eronpyyntö luottamustoimesta / Saarijärvi
KH 16.03.2026 § 48
180/00.00.01/2026
Valmistelija Hallintojohtaja Päivi Keltanen, paivi.keltanen@liminka.fi, p. 044 497 3645
Kati Saarijärvi on 5.3.2026 lähettämällään sähköpostilla pyytänyt eroa luottamustehtävistä henkilökohtaisten syiden vuoksi. Saarijärvi on varavaltuutettu.
Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on. Kuntalain 70 §:n sen jälkeen, kun henkilö on valittu luottamustoimeen, hän voi erota pätevästä syystä kesken toimikauden. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle
Toimivallan peruste Kuntalaki 79 §
Esittelijä Hallintojohtaja Keltanen Päivi
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se:
- Hyväksyy Kati Saarijärven eronpyynnön kunnanvaltuuston varajäsenyydestä.
- Pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden varavaltuutetun Kati Saarijärven tilalle.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |