RSS-linkki
Kokousasiat:https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 13.04.2026/Asianro 7
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Rakennustarkastajan viran täyttäminen
KH 16.03.2026 § 46
Valmistelija Hallintojohtaja Päivi Keltanen, p. 044 497 3645, paivi.keltanen@liminka.fi
Rakennustarkastajan virka tulee haettavaksi, koska kunnan rakennustarkastaja on valittu toisen kunnan vakituiseen virkaan.
Limingan kunnan hallintosäännön 53 §:n mukaan virkasuhteeseen ottava viranoaminen päättää viran kelpoisuusvaatimuksista, jos niitä ei ole päätetty virkaa perustettaessa. Rakennustarkastajan valinnasta päättää kunnanhallitus, joka myös julistaa viran haettavaksi.
Rakennustarkastaja vastaa rakentamislain mukaisista lupa‑, valvonta‑ ja ohjaustehtävistä sekä käyttää hallintosäännön mukaista delegoitua ratkaisuvaltaa. Tehtäviin kuuluu rakentamislupien käsittely ja päätöksenteko, aloituskokousten ja viranomaiskatselmusten suorittaminen sekä rakentamiseen liittyvä neuvonta. Rakennustarkastaja osallistuu myös rakennusvalvonnan toiminnan kehittämiseen ja tekee tiivistä yhteistyötä muiden sidosryhmien kanssa.
Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on tehtävään soveltuva rakennusalan korkeakoulututkinto tai maankäyttö‑ ja rakennusasetuksen siirtymäsäännösten (aik. 158 a §) mukainen tutkinto sekä kokemus rakennussuunnitteluun ja rakennustyön suoritukseen liittyvistä tehtävistä (RakL 103.2 §).
Virkaan valittavalta edellytetään rakentamisen toimintakentän kokonaisvaltaista tuntemusta, suunnitteluohjelmistojen tuntemusta, hyviä asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustaitoja, kehittämismyönteistä toimintatapaa sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon. Työn tekeminen edellyttää hyvää kirjallista ilmaisua.
Palkkaus määräytyy TS:n mukaan. Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Virka julistetaan haettavaksi 6.4.2026. mennessä ja hakuilmoitus julkaistaan mm. kunnan verkkosivuilla sekä sosiaalisen median kanavissa, sanomalehti Kalevassa sekä kuntarekryssä.. Haastattelut pidetään alustavasti 20.4.2026. Valitun tulee ennen viran vastaanottamista toimittaa hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan.
Lisäselvityksenä luonnos rakennustarkastajan viran hakuilmoituksesta.
Toimivallan peruste Hallintosääntö 55 §
Esittelijä Hallintojohtaja Keltanen Päivi
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:
- Julistaa haettavaksi toistaiseksi voimassa olevan rakennustarkastajan viran 17.3.-6.4.2026 väliseksi ajaksi.
- Virkasuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
- Virkaan valittavalta edellytetään tehtävään soveltuvaa rakennusalan korkeakoulututkintoa tai maankäyttö‑ ja rakennusasetuksen siirtymäsäännösten (aik. 158 a §) mukaista tutkintoa sekä kokemusta rakennussuunnitteluun ja rakennustyön suoritukseen liittyvistä tehtävistä (RakL 103.2 §).
- Nimetä valintaa varten haastattelutyöryhmän.
Kunnanhallitus päättää tarkistaa tämän asian kokouksessa.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kohdat 1-3 yksimielisesti.
Haastattelutyöryhmään kunnanhallitus nimesi kunnanjohtajan, hallintojohtajan, teknisen johtajan sekä kunnanhallituksen puheenjohtajan. Kunnanhallituksen jäsenillä sekä valtuuston puheenjohtajistolla on mahdollisuus seurata haastatteluita paikan päällä.
Kunnanhallitus tarkasti tämän asian kokouksessa.
KH 13.04.2026
175/01.01.00/2026
Valmistelija Hallintojohtaja Päivi Keltanen, p. 044 497 3645, paivi.keltanen@liminka.fi
Määräaikaaan mennessä rakennustarkastajan virkaan saapui 23 hakemusta. Yhteenveto hakijoista ja muut hakuasiakirjat on toimitettu kunnanhallituksen jäsenille.
Toimivallan peruste Hallintosääntö 55 §
Esittelijä Kunnanjohtaja Rajala Pekka
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää rakennustarkastajan viran täyttämisen jatkotoimista.
Kokouskäsittely
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |