RSS-linkki
Kokousasiat:https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 17.03.2026/Pykälä 12
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Liikkumisohjelma 2026-2030
HYVLTK 17.03.2026 § 12
65/00.01.02/2026
Valmistelija Liikuntapalvelupäällikkö Janne Laamanen, p. 040 358 6345, janne.laamanen@liminka.fi
Liikkumisohjelma kuvaa Limingan kunnan roolia liikunnan edistämisessä sekä esittelee keskeiset poikkihallinnolliset toimenpiteet, joilla pyritään vähentämään liikkumattomuutta, lisäämään liikuntaa ja parantamaan kuntalaisten yhdenvertaisia mahdollisuuksia liikkua. Ohjelma seuraa kuntastrategian sekä hyvinvointisuunnitelman tavoitteita ja se vaikuttaa olemassa olollaan kunnan hyvinvointityötä arvioivaan TEAviisarin pistemäärään. Limingan nykyisen liikuntapalvelusuunnitelman voimassaolo päättyi vuoden 2025 lopussa.
Liikkumisohjelman laatiminen aloitettiin syksyllä 2025, jolloin hyvinvoinnin edistämisen lautakunta nimesi valmistelusta vastaavan työryhmän (HYVLT 27.10.2025 § 24). Nimettu työryhmä oli kokoopanoltaan poikkihallinnollinen ja siihen kuului jäseniä lautakunnasta, neuvostoista, eri sidosryhmistä sekä kunnan viranhaltijoista.
Ohjelman valmisteluun kuului työryhmätyöskentelyyn osallisuustilaisuuksia ja nykytilaa kartoittavien kyselyiden tekeminen. Ohjelman laadinnassa on hyödynnetty taustamateriaaleina eri asiantuntijatahojen tuottamia julkaisuja ja aineistoja.
Toimivallan peruste Hallintosääntö § 35
Esittelijä Henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja Tornberg Eliisa
Päätösehdotus Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta esittää vuosille 2026-2030 laaditun liikkumisohjelman kunnahallitukselle ja edelleen kunnavaltuustolle hyväksyttäväksi.
Kokouskäsittely Janne Laamanen saapui kokoukseen asiantuntijana klo 19.18 ja poistui klo 20. 23 ennen asiaa koskevaa päätöksentekoa.
Päätös Hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |