RSS-linkki
Kokousasiat:https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvun ja oppimisen lautakunta
Esityslista 08.09.2026/Asianro 4
Peruskoulujen ja lukion lukuvuosisuunnitelmat 2026-2027
KOLTK 8.9.2026
531/12.00/2026
Valmistelija Sivistysjohtaja Lucina Hänninen, p. 040 5260 852, lucina.hanninen@liminka.fi
Opetuksen ohjausjärjestelmän normiosan muodostavat perusopetuslaki ja -asetus/lukiolaki- ja asetus, valtioneuvoston asetukset, opetussuunnitelmien perusteet sekä paikallinen opetussuunnitelma ja siihen perustuvat lukuvuosisuunnitelmat. Paikallinen opetussuunnitelma, sitä tarkentavat lukuvuosisuunnitelmat sekä muut suunnitelmat laaditaan opetuksen järjestäjän päättämällä tavalla opetussuunnitelman perusteissa kuvattuja tavoitteita ja periaatteita noudattaen. Lukuvuosisuunnitelmassa täsmennetään, miten opetussuunnitelmaa toteutetaan kussakin koulussa lukuvuoden aikana.
Opetuksen järjestäjän tehtävänä on arvioida antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta sekä osallistua toimintansa ulkopuoliseen arviointiin. Arvioinnin tarkoitus on koulutuksen kehittäminen ja oppimisen edellytysten parantaminen. Paikallisen opetussuunnitelman ja lukuvuosisuunnitelman toteutumisen seuranta, säännöllinen arviointi ja kehittäminen ovat osa tätä tehtävää.
Limingan koulujen lukuvuosisuunnitelmiin on kirjattu Limingan kunnan ja sivistyspalveluiden yhteisiä tavoitteita tukevat koulukohtaiset toimenpiteet. Strategisia painopistealueita viedään suunnitelmallisesti eteenpäin usean vuoden ajan. Strategisia painoalueita lukuvuonna 202627 ovat edelleen kansainvälisyyden vahvistaminen sekä opetusta ja oppimista tukevan teknologian käytön edistäminen. Erityisenä tavoitteena on oppimista ja hyvinvointia edistävän toimintakulttuurin kehittäminen Yhdessä oppimisen polun avulla. Kukin koulu kuvaa lukuvuosisuunnitelmassaan konkreettisia toimenpiteitä strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Lisäksi kullakin koululla on omia koulukohtaisia tavoitteita lukuvuodelle 202627.
Lukuvuosisuunnitelmat sisältävät esittelyn henkilökunnan työtunneista ja aikataulutetun kuvauksen koulun tapahtumista ja koulun ulkopuolisesta toiminnasta. Koulutyön yleinen järjestäminen -osiossa on kuvaus oppimisen tuen järjestämisen koulukohtaisista yleisperiaatteista.
Toimivallan peruste Hallintosääntö 34§
Esittelijä Sivistysjohtaja Hänninen Lucina
Päätösehdotus
Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyy peruskoulujen ja lukion lukuvuosisuunnitelmat 2026-2027.
Kokouskäsittely
Päätös