RSS-linkki
Kokousasiat:https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanvaltuusto
Esityslista 09.11.2026/Asianro 4
Valtuutettujen puheenvuorot, kysymykset ja aloitteet
KV 9.11.2026
Ruoka-, puhtaus- ja kiinteistöpalvelut liikelaitoksen johtaja Sami Tuohimaa vastaa Perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuustokysymykseen.
Valtuustokysymys kouluruokailusta
Kouluruokailusta on tullut useita eri keskusteluja ja yhteydenottoja. Yläluokan oppilailta, mutta myös alakoululaisten ja varhaiskasvatuksessa olevien lasten vanhemmilta olen kuullut, ettei kouluruoka ole maukasta ja vanhemmat ovat huolissaan kouluruuan tasosta sekä ovat kertoneet, että heidän lapset tulevat koulusta nälkäisinä ja kiukkuisina ovat käveleviä kaasulaitoksia, vatsan turvotusta ym. jotka poistuvat lomien aikana.
Ennen oli kouluruuat maukkaita jossa perunamuusit, pihvit, makaronilaatikko ja muut perinteiset ruuat olivat maukkaita ja ravitsevia.
Limingan hyvinvoinnin seurannasta selviää että 25 % tilanne huono ja 50 % parannettavaa vain 25 % hyvä tulos sekä huolestuttavaa on myös se että jopa 47% yläkoululaisista 8-9 luokkalaisista ei syö kouluruokaa.
Kouluruuan tulee olla monipuolista ja ravitsevaa kasvaville ja liikkuville nuorille. Nyt ruokajuomina rasvaton maito, vesi ja piimä.
Vertailun vuoksi netistä poimittu:
Koulujen ruokalistat Liminka tarjoaa maukasta ja edullista ruokaa erilaisille asiakasryhmille.
Vertailun vuoksi:
Lumijoki tarjoaa erilaisia aterioita ,jotka ovat pääsääntöisesti suomalaista perusruokaa.
Molempien kuntien ruokalistat nähtävinä netissä.
Kysymys 1
Mistä Liminkaan tulee ruoka ja tuleeko kaikkiin yksiköihin samasta paikasta / toimittajalta?
Kysymys 2
Käytetäänkö missä määrin kouluruuassa soija- ja tofupohjaisia ruokia? Jos käytetään niin miksi käytetään ja onko ruokalistan tarkoitus siirtyä täysin kasvisruokapohjaiseksi?
Kysymys 3
Voidaanko Limingassa siirtyä tarjoamaan suomalaista perusruokaa lähiruokaa, jossa peruna, liharuoka, laatikot ovat tarjolla lisänä kattavat kasvikset, vihannes ja salattien kera sekä lisätä myös punainen maito juomaksi?
Liminka 5.10.2026 Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Kokouskäsittely