Dynasty tietopalvelu Haku RSS Limingan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 296



 

Talousarvio 2024 ja -suunnitelma vuosille 2025-2026

 

KH 27.11.2023 § 296  

501/02.02.00/2023  

 

 

Valmistelija  Talousjohtaja Lasse Siekkinen, p. 050 911 5647, lasse.siekkinen@liminka.fi

 

Kuntalain 110 §:n mukaisesti kunnan on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle talousarvio seuraavaksi kalenterivuodeksi, ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä taloussuunnitelma vähintään kolmeksi vuodeksi.

 

 Vuoden 2024 talousarviota ja vuosien 2025-2026 taloussuunnitelmaa on

valmisteltu syksyn 2023 aikana talous- ja strategiaseminaareissa. Talouden laadinnan lähtökohtana on valtuuston hyväksymä kuntastrategia vuosille 2018-2025. Talousarvion laadinnan yhteydessä on valmisteltu viranhaltijoiden ja päättäjien yhteistyönä talouden tasapainotussuunnitelmaa talousarvion suunnittelukaudelle. Talouden tasapainottamisen tavoitteena on saada kunnan talousarvion tulos positiiviseksi, kunnan investoinnit tasapainoon suhteessa talouden kantokykyyn ja pidettyä velkamäärän kasvu hallinnassa.

 

Limingan kunnan vuoden 2024 talousarviossa ulkoiset toimintatuotot ovat 5,1 milj. euroa ja ulkoiset toimintakulut ovat -44,5 milj. euroa. Toimintatulojen kasvu on 1,6 % ja toimintamenojen kasvu on 4,9 % vuoden 2023 talousarvioon nähden. Talousarviossa 2024 toimintakate asettuu -39,3 milj. euron tasolle.

 

Verotulojen kertymäksi arvioidaan 21,1 milj. euroa ja valtionosuuksien 20,9 milj. euroa. Vuonna 2024 verotulot pienentyvät 1,6 % ja valtionosuudet kasvavat 3,2 % vuoden 2023 talousarvioon nähden. Verotulojen kokonaismäärän pienentyminen johtuu vuoden 2022 verotukseen liittyvien "verohäntien" poistumisesta kunnan verotulopohjasta. Verotulot sisältävät valtuuston 13.11.2023 (§ 88) päättämät korotukset yleiseen kiinteistöveroon, vakituisten asuinrakennusten veroon sekä muiden asuinrakennusten veroon.

 

Talousarvion 2024 vuosikatteeksi muodostuu 2,0 milj. euroa ja tilikauden tulokseksi -1,0 milj. euroa. Kolmen vuoden taloussuunnitelmassa tilikauden alijäämä pysyttelee -0,9-1,0 milj. euron tasolla, joten kunnan talous edellyttää vielä uusien tasapainottavien toimenpiteiden löytämistä tulevien vuosien taloussuunnitelmien laatimisen yhteydessä. Tulevien vuosien tuloksien alijäämä johtuu viime vuosien liian nopeasta menojen kasvuvauhdista suhteessa verotulojen ja valtionosuuksien kasvuun.

 

Investointisuunnitelman 2024-2026 nettoinvestointien taso on vuosikatteeseen nähden suurempi. Tämä tarkoittaa, ettei investointeja saada rahoitettua kuluvien vuosien tuloksilla, vaan investointien rahoitus edellyttää lainanottoa. Uutta pitkäaikaista lainaa varaudutaan ottamaan 4,9 milj. euroa.

 

Liikelaitosten johtokunta on käsitellyt liikelaitosten talousarvioesitykset 10.10.2023 (§ 105-106) ja Sivistys- ja hyvinvointilautakunta on käsitellyt Sivistyspalveluiden ja hyvinvointipalveluiden talousarvioesitykset 9.11.2023 (§ 84 ja § 87).

 

Lisäselvityksenä: Talousarvio 2024 ja taloussuunnitelma vuosille

2025-2026. 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Rajala Pekka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää talousarvion vuodelle 2024 ja taloussuunnitelman vuosille 2025-2026 kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

Kunnanhallitus valtuuttaa talousjohtajan tekemään teknisiä korjauksia vuoden 2024 talousarvioon.

 

Päätös Elinvoimajohtaja Teemu Haapala, tekninen johtaja Simo Pöllänen, talousjohtaja Lasse Siekkinen ja henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja Eliisa Tornberg olivat läsnä kokouksessa asiantuntijoina klo 16.40-18.08 ja poistuivat kokouksesta ennen asiaa koskevaa päätöksentekoa.

Keskustelun kuluessa tehtiin seuraavat muutosesitykset:

Kohta 6 Tuloslaskelma
Tuomas Okkonen esitti, että johtavat viranhaltijat lomautetaan vuonna 2024 kuukaudeksi. Lomautukset järjestetään limittäin. Puheenjohtaja totesi, että Okkosen esitystä ei kannatettu.

Kohta 8.3 Sivistyspalvelut
Maria-Liisa Mutanen esitti, että perhepäivähoidosta luopuminen poistetaan talousarviosta ja perhepäivähoitoa jatketaan. Arja Porkka kannatti esitystä. Suoritetetussa kädenäänestyksessä pohjaesityksen kannalla olivat Kovaniemi, Laukkanen, Pakaslahti, Pietilä ja Rautio. Mutasen esitystä kannativat Mutanen, Okkonen, Porkka ja Sanaksenaho. Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen päätökseksi tuli pohjaesitys äänin 5-4.

Tuomas Okkonen esitti, että talousarviosta poistetaan kohta ekaluokkalaisten ryhmäkoon kasvattaminen 22 oppilaaseen. Maria-Liisa Mutanen kannatti esitystä. Suoritetussa kädennostoäänestyksessä pohjaesityksen kannalla olivat Kovaniemi, Laukkanen, Pakaslahti, Pietilä, Rautio ja Sanaksenaho. Okkosen esitystä kannattivat Mutanen, Okkonen ja Porkka. Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen päätökseksi tuli pohjaesitys äänin 6-3.

Kohta 8.2 Elinvoimapalvelut
Minna Rautio teki esityksen mittareiden lisäämisestä elinvoimapalveluiden toimialalle kohtaan 8.2 Kunnanhallitus kannatti Raution esitystä yksimielisesti.

Kohta 9 Investointiosa
Teemu Sanaksenaho esitti, investointiosaan lisätään vuodelle 2025 60 000 euroa vuodelle liikuntasalin lohkon suunnittelumäärärahaa ja toteutusrahaa vuodelle 2026 1,5 milj. Senja Kovaniemi kannatti esitystä. Suoritetussa kädennostoäänestyksessä pohjaesityksen kannalla olivat Okkonen, Pakaslahti, Porkka, Pietilä ja Rautio. Sanaksenahon esitystä kannattivat Kovaniemi, Laukkanen, Mutanen ja Sanaksenaho. Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen päätökseksi tuli pohjaesitys äänin 5-4.

Minna Rautio esitti, että investointiosaan kohtaan Rantakylän virkistysalueen kehittäminen muutosta siten, että vuodelle 2024 varataan 100 000, vuodelle 2025 200 000 ja vuodelle 2026 200 000 €. Tuomas Okkonen kannatti tätä. Suoritetussa kädennostoäänestyksessä pohjaesityksen kannalla olivat Kovaniemi, Mutanen, Laukkanen, Pakaslahti, Porkka, Pietilä ja Sanaksenaho. Raution esitystä kannattivat Okkonen ja Rautio. Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen päätökseksi tuli pohjaesitys äänin 7-2.

Kokouksessa pidettiin tauko klo 17.37-17.46.

Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen päätökseksi tuli pohjaesitys täydennettynä Raution esityksellä mittareiden lisäämisestä elinvoimapalveluiden toimialalle kohtaan 8.2.