Dynasty tietopalvelu Haku RSS Limingan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 299


 

Kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston kokousajat vuodelle 2024

 

KH 27.11.2023 § 299  

806/00.01.02/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Päivi Keltanen, p. 044 497 3645, paivi.keltanen@liminka.fi

 

Hallintosäännön 134 §:n mukaan "Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen."

 

Kunnanhallituksen kokoukset on pidetty maanantaisin klo 15.30 ja kunnanvaltuuston kokoukset maanantaisin klo 17.00. Kokouspaikkana on pääsääntöisesti Lakeustalo osoitteessa Liminganraitti 10. Puheenjohtajalla on mahdollisuus tarvittaessa muuttaa aikataulua.

 

Vuonna 2024 kunnanhallituksen ja valtuuston kokoukset on aikataulutettu seuraavasti (talvilomaviikko 4.3.-10.3.2024 ja syyslomaviikko (21.-27.10.2024)

 

Kunnanhallitus

-          15.1.

-          29.1.

-          5.2.

-          26.2.

-          18.3.

-          8.4.

-          29.4.

-          13.5.

-          27.5.

-          3.6.

-          17.6.

-          19.8.

-          2.9.

-          16.9.

-          30.9.

-          14.10.

-          4.11.

-          18.11.

-          25.11.

-          16.12.

 

Kunnanvaltuusto

-          19.2.

-          25.3.

-          20.5.

-          10.6.

-          26.8.

-          7.10.

-          11.11.

-          9.12.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Rajala Pekka

 

Päätösehdotus Hyväksytään kunnanhallituksen kokousajat vuodelle 2024 ja esitetään kunnanvaltuustolle päätettäväksi sen omat kokousajat.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.