Dynasty tietopalvelu Haku RSS Limingan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 102


Liite 4 Raakamaan hankinta 2023 karttaliite

 

Investointiosan kiinteän omaisuuden määrärahan ylitys

 

KH 20.11.2023 § 285 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Simo Pöllänen, p. 044 497 3701, simo.pollanen@liminka.fi

 

 Maanhankinta kunnan strategisilta alueilta on kunnan kehityksen kannalta tärkeää. Vuoden 2023 talousarvion investointiosaan on varattu määrärahaa maanhankintaan 300 000 €. Kunnanhallituksen ohjauksella suoritettuun maanhankintaan on kulunut vuoden aikana 806 540,50 €. Maat on hankittu kunnan tulevaisuuden kasvualueilta. Hankittuja maa-alueita käytetään uusien asemakaava-alueiden rakentamiseen sekä vaihtomaina kunnan ja maanomistajien välisissä maanvaihtokaupoissa. Kunnanhallituksen tulee pyytää valtuustolta määrärahan ylitysoikeutta 506 540,50 €.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Rajala Pekka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle maanhankinnan investointimäärärahan korottamista 500 000 eurolla yhteensä 800 000 euroon.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.

 

 

 

KV 11.12.2023 § 102  

81/02.02.00/2023  

 

Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi esityksen yksimielisesti.