Dynasty tietopalvelu Haku RSS Limingan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 55


 

Valtuutettujen puheenvuorot, kysymykset ja aloitteet

 

KV 12.06.2023 § 55  

    

Sivistysjohtaja Päivi Mäki vastaa Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustokysymykseen ja kunnanjohtaja Pekka Rajala Teemu Sanaksenahon valtuustokysymykseen.

 

  1. Kyläkouluista ja kustanuksista/ Kokoomuksen valtuustoryhmä

 

Limingan kunnanvaltuusto päätti vuonna 2016 lakkauttaa kyläkoulut. Päätöstä perusteltiin taloudellisilla asioilla. Hyvään ja vastuulliseen päätöksentekoon kuuluu myös aika ajoin arvioida tehtyjä päätöksiä. Nyt, kun aikaa koulujen lopettamisesta on noin 5 vuotta olisi sopiva aika tehdä laskelmaa siitä, oliko tuo päätös nimenomaan talouden näkökulmasta oikea. Muita tämänkin päätöksen ja silloisten päättäjien arvoja emme pysty mittaamaan. Valtuustokysymyksemme siis on tähän taustaan nojaten, onko koulujen lakkauttaminen tullut meille liminkalaisille veronmaksajille edullisemmaksi vai kalliimmaksi kun huomioidaan muun muassa lisääntyneet kuljetuskustannukset. Päätöksen myötä menetettyjä verotuloja emme voi saada tietää, mutta se lienee kohtalaisen helppoa laskea, että paljonko yksi koulupaikka maksaa nyt tai maksoi silloin kun huomioidaan lisääntyneet kulut esimerkiksi edellä mainituissa kuljetuksissa.

 

  1. Valtuutettu Teemu sanaksenahon valtuustokysymys

 

Mitä Limingan kunta voi tehdä Tupoksentien tien n.18666 parantamiseksi? Tupoksentie on kohtuuttoman huonossa kunnossa liikennemääräänsä nähden, tiellä liikkuu vuorokaudessa n. 2400 ajoneuvoa ja tiellä sattuu valitettavasti vuosittain 2-3 onnettomuutta, joissa on myös ollut osallisena linja-autot. Onko Limingalla muuta mahdollisuutta hoitaa tätä asiaa kuntoon kuin niin sanotun valtion joululahjarahan turvin?

 

Kokoomuksen valtuustoryhmä jätti valtuustoaloitteen: Kunnan ostolaskudatan avaaminen

 

 

Päätös Sivistysjohtaja Päivi Mäki ja tekninen johtaja Simo Pöllänen vastasivat Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustokysymykseen.

Merkittiin, että Kati Saarijärvi poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 19.17 ja paikalla kokouksessa on 33 valtuutettua.

Kunnanjohtaja Pekka Rajala vastasi Teemu Sanaksenahon valtuustokysymykseen.