Dynasty tietopalvelu Haku RSS Limingan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 20.03.2024/Pykälä 23


 

Lakeuden kansalaisopiston kurssimaksujen korotus

 

SHL 20.03.2024 § 23  

223/02.05.00/2024  

 

 

Valmistelija Lakeuden kansalaisopiston rehtori Jukka Pietilä, p. 0503645353, jukka.pietila@liminka.fi

 

 

Lakeuden kansalaisopisto tarjoaa monipuolisia matalan kynnyksen harrastus- ja virkistysmahdollisuuksia sekä yleissivistävää koulutusta toimialueensa asukkaille ja sen toiminta perustuu lakiin vapaasta sivistystyöstä. Kansalaisopisto tarjoaa kuvataiteissa myös taiteen perusopetusta yleisen oppimäärän mukaan. Kansalaisopisto on lisäksi aktiivinen kulttuuritoimija, joka järjestää alueensa kunnissa esimerkiksi konsertteja, erilaisia näyttelyitä ja tapahtumia.

 

Lakeuden kansalaisopistossa on kevään 2024 aikana tehty alueellista vertailua liittyen muiden kansalaisopistojen kurssihintoihin. Tästä johtuen esitämme, että kurssimaksut päivitetään vastaamaan alueellista tasoa ja näin ollen 1.8.2024 lähtien kaikkien, koko lukuvuoden kestävien kurssien kurssimaksuja korotetaan 5€ ja kaikkien lyhytkurssien maksuja 3€. Musiikin 30 minuutin yksilöopetuksen kurssimaksua tarkistetaan huomioon ottaen muiden kansalaisopiston maksut. Työttömien edut pidetään ennallaan, eli jatkossakin he voivat osallistua yhdelle kurssille sekä syys- että kevätlukukaudella 50% alennuksella.

 

Lakeuden kansalaisopisto järjestää tarvittaessa myös valvottuja korkeakoulujen tai muiden oppilaitosten tenttitilaisuuksia. Esitämme, että tenttimaksun hintaa korotetaan 1.8.2024 alkaen 10€. Tenttejä on mahdollista suorittaa ainoastaan virka-aikana ja tenttiajoista on sovittava ennakolta toimiston kanssa. Lakeuden kansalaisopisto järjestää tenttitilan ja valvojan, sekä huolehtii tehtävien ja kysymysten vastaanottamisesta ja vastausten postittamisesta.

 

 

Esittelijä Henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja Tornberg Eliisa

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta hyväksyy uusien korotettujen kurssimaksujen ja korotetun tenttimaksun käyttöönoton 1.8.2024 alkaen. Työttömien kurssimaksujen osalta jatketaan entisen käytännön mukaan.

 

Päätös Hyväksyttiin. Jukka Pietilä oli paikalla asian esittelyn ajan klo. 16.37-16.53.