RSS-linkki
Kokousasiat:https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.11.2025/Pykälä 265
| Edellinen asia | Seuraava asia |
| Liite 4 | Erilän kaavoitusaloite |
Erilän kaavoitusaloite
KH 04.11.2025 § 265
643/10.02.03/2025
Valmistelija Tekninen johtaja Jaana Valjus, 044 497 3701, jaana.valjus@liminka.fi
Erilä Energy Oy on 3.10.2025 toimittanut asemakaavan laatimisaloitteen Limingan kunnalle. Aloitteen tekijän ja kaavakonsultin kanssa on keskusteltu hankkeen soveltuvuudesta ennakkoon.
Kaavoitusaloite koskee kiinteistöä 425-402-63-28 ja sen tavoitteena on asemakaavoittaa noin 37 hehtaarin laajuinen alue. Alueella on voimassa Valtatie 8:n ympäristön osayleiskaava sekä Oulun seudun yleiskaava, joissa kiinteistö on osoitettu maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi. Alueen käyttötarkoituksen muuttuessa asemakaavan laadinnan yhteydessä laaditaan yleiskaavallinen tarkastelu, jossa tarkastellaan laajemmin alueen liittymistä ympäristöönsä.
Aloitteen tekijän toimesta alueelle on laadittu asemakaavan laadintaa varten tarvittavia selvityksiä, kuten luontoselvityksiä ja selvitys happamista sulfaattimaista. Arkeologinen inventointi valmistuu lokakuussa 2025.
Asemakaavan tavoitteena on kaavoittaa alue puhtaan siirtymän alueeksi, joka sallii datakeskushankkeen sekä sitä tukevien toimintojen sekä mahdollisesti aurinkovoimatuotannon sijoittamisen alueelle.
Kaavoitusaloitteen hakija vastaa asemakaavoituksen kustannuksista. Kaavakonsulttina toimii Sweco Finland Oy.
Aloitteen tekijän kanssa laaditaan maankäyttösopimus ennen kaavan hyväksymistä. Maankäyttösopimus tuodaan kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.
Hanketta on esitelty valtuustoseminaarissa 29.10.2025.
Liitteenä kaavoitusaloite.
Esittelijä Kunnanjohtaja Rajala Pekka
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:
1. Hyväksyä aloitteen ja käynnistää Erilän asemakaavan laatimisen.
2. Erilä Energia Oy sitoutuu vastaamaan kaikista asemakaavan laatimiseen liittyvistä kustannuksista.
3. Hyväksyä kaavakonsultiksi Sweco Finland Oy:n.
4. Erilä Energia Oy:n kanssa tehdään maankäyttösopimus alueen kehittämisen tarkemmista yksityiskohdista. Maankäyttösopimus tuodaan kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.
2
Päätös Tekninen johtaja Jaana Valjus ja kunnanarkkitehti Aatu Jämsä olivat kokouksessa läsnä asiantuntijoina klo 17.27-17.40 ja poistuivat kokouksesta ennen asiaa koskevaa päätöksentekoa.
Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |