RSS-linkki
Kokousasiat:https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvun ja oppimisen lautakunta
Esityslista 09.12.2025/Asianro 4
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Opiskeluhuollon tavoitteiden toteutuminen
KOLTK 09.12.2025
763/12.00/2025
Valmistelija Sivistysjohtaja Päivi Mäki, p. 040 670 5486, paivi.maki@liminka.fi
Limingan opiskeluhuoltosuunnitelmaan on kirjattu tavoitteita vuosille 2023-2026. Tavoitteet tarkastetaan vuosittain viimeisessä lautakunnan kokouksessa. Tavoitteet liittyvät poissaolojen ja koulukiusaamisen vähenemiseen ja oppilaiden osallisuuden vahvistumiseen. Tavoitteina on lisäksi, että tarve erityisiin opetusjärjestelyihin vähenee ja matalan kynnyksen hyvinvointipalveluiden hyödyntäminen lisääntyy.
Poissaoloissa ja koulukiusaamisessa ei ole päästy tavoitteeseen peruskoululaisten osalta. Peruskoululaisten poissaolot ovat hieman lisääntyneet syksyllä 2025 edellisen syksyn vastaavaan aikaan verrattuna. Kiusaaminen on myös hieman lisääntynyt peruskoululaisten keskuudessa. Tosin KiVa-mittareiden mukaan Limingassa kiusaamista on vähemmän kuin koko maassa.
Uusimman Kouluterveyskyselyn perusteella lukio-opiskelijoiden ja peruskoulun 4.-5. luokan oppilaiden osallisuuden tunne on vahvistunut. Lukiossa ja alkoulussa opettajat kiinnittävät enemmän huomiota oppilaiden ja opiskelijoiden yksilölliseen kohtaamiseen. Vuoden 2025 Kouluterveyskyselyssä mittari Opettaja on kiinnostunut minusta on parantunut 16 prosenttiyksikköä Limingan lukiossa. Alakoulussa mittari osoittaa kasvua kolme prosenttiyksikköä ja yläkoululaisten parissa saman verran laskua.
Limingan lukiossa poissaolot ovat vähentyneet. Kiusaaminen on ollut todella vähäistä lukiossa jo vuoden 2023 Kouluterveyskyselyn mukaan ja on loppunut kokonaan uusimman Kouluterveyskyselyn tulosten perusteella.
Mittaritaulukkoon on kerätty myös pienryhmissä opiskelevien oppilaiden osuus. Tavoitteena on seurata, mikä vaikutus ryhmäkohtaista tukea painottavan oppimisen tuen lakimuutoksella on pienryhmissä opiskelevien oppilaiden osuuteen. Laki muuttui 1.8.2025 alkaen.
Pohteen puuttuvia opiskeluhuoltopalveluita on korvattu moninaisilla matalan kynnyksen hyvinvointipalveluilla, kuten lisätietona olevasta taulukosta selviää.
Esittelijä Sivistysjohtaja Mäki Päivi
Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |