RSS-linkki
Kokousasiat:https://liminka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Elinympäristölautakunta
Esityslista 16.06.2026/Asianro 4
Erilän asemakaava, EHDOTUS
ELYMPLTK 10.12.2025 § 26
Valmistelija Kunnanarkkitehti Aatu Jämsä
Kunnanhallitus on 4.11.2025 § 265 päättänyt käynnistää Erilän asemakaavan laatimisen. Asemakaava on kuulutettu vireille 12.11.2025. Asemakaava on rajattu kiinteistön 425-402-63-28 mukaisesti. Aloitteen kaavan laatimisesta on tehnyt Erilä Energia Oy.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja sen nähtäville asettaminen on sellaista kaavan valmistelua, joka on hallintosäännön (1.6.2025) mukaisesti katsottu Elinympäristölautakunnan tehtäväksi.
Asemakaavan tavoitteena on kaavoittaa alue puhtaan siirtymän alueeksi, joka sallii datakeskushankkeen sekä sitä tukevien toimintojen sekä mahdollisesti aurinkovoimatuotannon sijoittumisen alueelle. Kaavaprosessin yhteydessä tarkastellaan myös sivuvirtojen, kuten hukkalämmön, hyödyntämismahdollisuuksia yleiskaavallisen tarkastelun
yhteydessä. Sivuvirtojen hyödyntämismahdollisuuteen liittyvät tarkastelut kirjataan myös kaavaselostukseen.
Alueelle on laadittu vuosien 2024-2025 aikana luontoselvityksiä, arkeologisia selvityksiä ja happamien sulfaattimaiden selvityksiä.
Lisätietona:
- Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Esittelijä Tekninen johtaja Valjus Jaana
Päätösehdotus Elinympäristölautakunta päättää asettaa Erilän asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville mielipiteitä ja lausuntoja varten.
Päätös Kunnanarkkitehti Aatu Jämsä oli läsnä asiantuntijana klo 17:10 - 17:58 ja poistui kokouksesta ennen asiaa koskevaa päätöksentekoa.
Elinympäristölautakunta hyväksyi esityksen yksimielisesti.
ELYMPLTK 17.03.2026 § 10
643/10.02.03/2025
Valmistelija Kunnanarkkitehti Aatu Jämsä, aatu.jamsa@liminka.fi
Erilän asemakaavan laatiminen on edennyt luonnosvaiheeseen (valmisteluvaiheen kuuleminen).
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä 17.12.2025 – 16.1.2026, ja siitä saatiin neljä lausuntoa ja ei yhtään mielipidettä. Palautteet ja vastineet ovat liitteenä. Viranomaisneuvottelut pidettiin 15.12.2025.
Toimintaympäristö on muuttunut voimakkaasti alueella voimassa olevien yleiskaavojen hyväksymisen jälkeen. Tästä johtuen kaavan laadinnan yhteydessä on tehty nykyisen kehityssuunnan huomioiva yleiskaavallinen tarkastelu. Tarkastelussa on soveltuvin osin otettu huomioon mitä yleiskaavan sisältövaatimuksista säädetään (AKL 54 § ja AKL 39 §).
Valtaosa asemakaavasta on merkitty yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten korttelialueeksi (ET-1), joka varataan ensisijaisesti datakeskustoiminnalle ja siihen liittyvälle varstoinnille. Lisäksi alueelle saa sijoittaa pääkäyttötarkoitusta palvelevia muita tiloja ja esimerkiksi lämpö- ja jäähdytysenergian tuotantoon ja varastointiin tarvittavia rakennuksia sekä aurinkovoimaa.
Alueen keskellä olevan viitasammakojen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen riittävä vedensaanti ja vedenlaatu on selvitetty hulevesiselvityksessä ja varmistettu kaavamääräyksillä.
Toimivallan peruste Hallintosääntö 36 §
Esittelijä Tekninen johtaja Valjus Jaana
Päätösehdotus Elinympäristölautakunta hyväksyy palautteeseen annetut vastineet ja päättää asettaa Erilän asemakaavaluonnoksen nähtäville mielipiteitä ja lausuntoja varten.
Kokouskäsittely Kunnanarkkitehti Aatu Jämsä oli läsnä asiantuntijana klo 17:18 - 17:44 ja poistui kokouksesta ennen asiaa koskevaa päätöksentekoa.
Päätös Elinympäristölautakunta hyväksyi esityksen yksimielisesti.
ELYMPLTK 16.6.2026
643/10.02.03/2025
Valmistelija Kunnanarkkitehti Aatu Jämsä, p. 040 352 2179, aatu.jamsa@liminka.fi
Erilän asemakaavan laatiminen on edennyt ehdotusvaiheeseen.
Kaavaluonnos oli nähtävillä 25.3.2026 – 27.4.2026 ja siitä saatiin kuusi lausuntoa eikä yhtään mielipidettä. Palaute ja vastineet ovat liitteenä. Yleisötilaisuus pidettiin Lakeustalolla 31.3.2026.
Saadun palautteen ja viranomaisten kanssa käytyjen neuvotteluiden pohjalta datakeskukselle ja aurinkovoimalle osoitetut korttelialueet on muutettu ET- alkuisesta T-alkuiseksi. Muinaisjäännöksen ja viitasammakkojen suoja-alueet on jätetty rakennettavaksi osoitettavan korttelialueen ulkopuolelle ja asutuksen suuntaan on osoitettu istutettavaa aluetta. Lisäksi kaavaselostukseen on tehty tarkennuksia ja vaikutustenarvioinnissa on huomioitu skenaariotarkasteluna eri toteutusmuotojen vaikutukset.
Lisätietona:
- Kaavakartta, ehdotus
- Kaavaselostus, ehdotus
- Asemakaavan liitteet 1-7
o Päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma
o Hulevesiselvitys
o Liikenneselvitys
o Yleiskaavallinen tarkastelu
o Luontoselvitys
o Arkeologinen inventointi
o OAS palaute ja vastineet
- Luonnosvaiheen palaute ja vastineet
- Asemakaavan seurantalomake
Toimivallan peruste Hallintosääntö 36 §
Esittelijä Tekninen johtaja Valjus Jaana
Päätösehdotus
Elinympäristölautakunta hyväksyy palautteeseen annetut vastineet ja päättää asettaa Erilän asemakaavaluonnoksen nähtäville mielipiteitä ja lausuntoja varten.
Kokouskäsittely
Päätös